DS

Vuosi vaihtuu pian ja kisavalmistelut alkaa tosissaan 1.1. Oon joulukuun syönyt suht puhtaasti. Yhtään suklaata enkä piparia syönyt joulupyhinä. Turhia kaloreita ehkä tullut alkoholista mutta kai ihan ymmärrettävää tässä elämäntilanteessa käydä vähän viihteellä. Vaikka kaapit pursuu suklaata ja ties mitä herkkuja, olen jatkanut puhtaasti syöntiä juhlimisen jälkeisenä päivänä. Ruualla on ihan uskomaton vaikutus oloon. Kokeilepa ens kerralla pizzan tai hampparin sijaan vetää salaattia tai vihersmoothieta krapulaan. Mieli piristyy ja keho myös, eikä mee koko päivä maatessa sohvalla. 10 viikkoa jäljellä, mikä tarkoittaa treeni määrän lisääntymistä. Salitreenin päälle tulee aerobiset. Aion pitää ohjelmassa edelleen 3 jalkapäivää niin että yksi on pelkkä pakaratreeni, yksi loikka ja yksi vaihtelevasti erilaisia  jalkapäivän liikkeitä. Olka- ja selkätreeniä tulee kans tehtyä nyt paljon. Aion myös tehä joka päivä vatsat. Aerobista teen sen mukaan mitä tarvitsee, katson vähän miten alkaa kropp

Oon aina tykännyt joulusta. Lapsena joulussa oli parasta pitkä loma koulusta, sai syödä suklaata niin paljon kuin halusi ja tietenkin joululahjat. Joulutunnelmaan oon päässyt hyvin pipareita ja torttuja leipomalla jo heti joulukuun alussa. Jouluun kuuluu myös glögin juominen, lumisade, joululaulut, pieni stressi lahjalistasta...Tykkään ostaa lahjoja ja antaa niitä. Yleensä aloitan lahjojen ostamisen hyvissä ajoin ja käärin ne pakettiin sitten kaikki kerralla, viiniä ja jouluherkkuja nauttien samalla. Tänä vuonna joulu ei napannut yhtään. Ei satanut lunta. Ei kiinnostanut leipoa, Ei kiinnostanut ostaa lahjoja. Ei ollut edes omia lahjatoiveita. Lasten takia oli kuitenkin puristettava itestä jotain ulos. Koristelimme pienen joulukuusen ja teimme piparitalon. Jouluaattoa olin odotellut vähän sekasin tuntein. Huomaako lapset että puolet porukasta puuttuu? Osaako he iloita joulusta tuoreen eron keskellä? Aattoaamuna pieni unenpöpperöinen ääni kysyy; " Onko tänään se joulu?", ja mu

Eilen oli mun virallinen valmistumispäivä lähihoitajaksi. Mullahan ei ole mitään oikeaa koulutusta hankittuna. Töitä olen paiskinut nuoresta pitäen. Monien mutkien kautta löysin vihdoinkin sen mikä oikeasti kiinnostaa. Aloitin lähihoitaja opiskelut 5,5 vuotta sitten. Koulun alkaessa en tiennyt olevani raskaana ja äitiyslomalle jäinkin reilu puolen vuoden päästä. 3 vuotta meni kotona lapsien kanssa. Läheiset olivat ihan varmoja että tämäkin koulu jää kesken. Koulunpenkille kuitenkin palasin reippaana. Välillä tuntui ettei tästä tule mitään, varsinkin tämä syksy on ollut rankka. Alunperin mun piti valmistua jo keväällä. Haaveilin valmistujaisjuhlista. Kuinka meidän kodin täyttäisi läheiset, aurinko paistaisi, ihmiset juhlavaatteissaan olisivat tulleet juhlimaan minua. Nyt kävelen kohti koulua, yksin. On joulukuu, pimeää ja sataa. Mua alkaa itkettää. Ei tän näin pitänyt mennä. Sade pilaa aamulla laitetut hiukset. Nähdessäni luokkakaverit mieleni piristyy. Juhla alkaa. En pysty laulamaan

Hups! Mites tässä näin kävi että sormet eksyi Tinder-sovelluksen lataamiseen. Niin suureen ääneen toitotin , että minä en mitään typerää tinderiä lataa. Haluun tavata ihmisiä ihan luonnossa enkä missään bittiavaruudessa. Pidin tinderiä erittäin pinnallisena, jotenkin kaamea ajatus että arvioit kuvan perusteella onko joku sopiva vai ei. Mietin sitäkin, miten monet saisi musta ihan väärän kuvan kuvieni perusteella, liittyen mun harrastukseen. Tää alko siis läpästä, niinkuin moni muukin asia mun elämässä kuten kasvissyönti. Olin Tampereella viikonlopun työkeikalla. Työkavereiden hiplatessa tinderiä niin ajattelin et okei, ladataan nyt täksi lauantai-illaksi vaan, jos saatais meille joku cityguide. Poistan tän heti ku takas lähetään stadiin. Varmuuden vuoksi laitoin vielä kilsatkin niin pieniksi ettei vahingossakaan kukaan tuttu näkis mua siellä. Ei hitto, miten koukuttavaa toi on. Olin kuullut paljon juttuja, että jengi hakee vaan yhen illan seuraa sieltä ja miehiltä tulee törky viestej

Löhöön kuntosalin sohvalla ja luen lehteä. Takana 1,5h treeniä ja odotan että pääsen tunnin päästä alkavaan yoga for athletes tunnille. On aikaa tuijotella ikkunasta ulos sateiselle tallinnanaukiolle ja aikaa tuijotella ihmisiä salilla. Mietin että  me ollaan kaikki tultu tänne saman asian vuoksi; liikkumisen. Joku haluaa laihduttaa, joku kasvattaa lihaksia ja joku kohottaa kuntoa. Kaikki sulassa sovussa, aloittelijasta salikissaan ja bodariin. Kuinka useesti kuljetaan täällä toistemme ohi mutta tuskin edes moikataan vaikka meillä on jotakin yhteistä, se liikunta. Kuinka helppoa olisi aloittaa jutustelu, ihan vaikka vaan kaverina. Monilla pauhaa musat korvilla, niin kyllä mullakin kun yksin treenaan. Ajatus karkaa..ihmiset tulevat töiden ja koulun jälkeen sisätilaan liikkumaan. Kuinka hullulta se kuulostaa, varsinkin kesäaikaan. Istutaan autossa, bussissa, töissä tietokoneen ääressä tai kotona sohvalla. Ennen ei ollut tarvetta tällaisille. Ihmiset huhki hiki hatussa peltotöissä. Nyt t

Huh, mikä vuorokausi takana. Lapsilta tatttui muhun sitten oksennustauti sunnuntai illalla. Mikä osuva aika sairastua, kun maanantaina alkoi vika viikko koulua ja vielä näyttöviikko. Great! Koko yö meni vessassa juosten. Ai että, mä vihaan oksentamista..no kukapa siitä pitäis. Aamulla menin taas oksentamaan ja sit tapahtu jotain ennenkuulumatonta, mä pyörryin samalla. Muistan, että istuin sellaisella lasten korokejakkaralla naama pöntössä. Herään siihen tunteeseen kun jokin kylmä koskettaa mun kehoa. Löydän itteni makaamasta lattialla, pöntön ja seinän väliin tippuneena. Tärisen ja puskee kylmää hikeä. Olin aivan pihalla. Todella pelottavaa! Koko maanantai meni sängyssä maaten, en muista oikeestaan mitään koko päivästä. Kauheet kivut ympäri kroppaa. En yleensä syö särkylääkkeitä tai oikeestaan mitään lääkkeitä, vältän niitä kuin ruttoa, mut nyt oli pakko ottaa buranaa. Mikä euforia tulikaan kun alkoi lääke toimimaan. Kroppa pääsi vihdoinkin jonkunlaiseen lepotilaan. Tänä aamuna oli vi

Aloitin tavoitteellisen treenaamisen valmentajan kanssa huhtikuussa 2014. Silloinen valmentajani oli Elina Tervo. Treenasin hänen kanssaan kerran viikossa ja hän teki minulle treeni- ja ruokaohjelmat. Tulosta alkoi tulla nopeasti, sillä mussa oli aika paljon rasvaa ja sehän palaa helposti kun syö ja liikkuu oikein. Ensimmäisen puolen vuoden aikana tais paino tippua reilu 10 kg. Ensimmäiset kisat oli silloin myös. Miten pienet lihakset sieltä alta paljastuikaan. Tykkään olla siinä kisakunnossa mutta tykkään myös kun kisojen jälkeen alkaa massaa tulemaan. Treenit kulkee paremmin, tuntee olonsa vahvemmaksi ja terveemmäksi. Reidet ja pakarat on mulle sellanen, että tykkään treenaan niitä ihan hulluna ja vähän sillä asenteella että ne ei voi koskaan olla liian isot ;). Oon tässä kovasti pähkäillyt että osallistunko vai en maaliskuussa GoExpo-messuilla järjestettäviin fitnesskisoihin. Tuntuu että joka toinen päivä on fiilis et tottakai ja sit taas, äh, ei jaksa. Ruokavalio on pysynyt sillä

Pienet kädet kasvojen edessä. Suojana, tältä pahalta maailmalta. Silmät suljettuna. Ei riitä, korvat kuulee. Kyyneleet virtaa pitkin poskia. Paha..aikuinen, jonka piti suojella. Kriisi. Tunnemyrsky. Ei pysty pidätellä. Ryöppy rumia sanoja. Huutoa.Turvaton. Paha olla. Pelko. Auta minua! Äiti, pyyhi kyyneleeni. Ota käsistäni kiinni. Ota syliin.  Tahdon tuntea lämmön ja rakkauden. Pidä kiinni, äläkä päästä pois. Kuiskaa korvaani; ei ole mitään hätää. Kerro tarina. Suukoota. Saanhan nukahtaa syliisi. Aamulla kaikki paha on poissa. Ei koskaan enää eilistä. Vanhempien ero jättää aina jälkensä lapsiin. Kun eropäätös on tehty aikuisten kesken, tulee katse sen jälkeen kiinnittää lapsiin. Tulevat päätökset tehdään lasten etuja ajatellen. Vanhempien tulisi pystyä sopimaan asioista ilman riitoja. Toista vanhempaa ei saisi haukkua lasten kuullen. Tapaamisissa tulisi käyttäytyä niin normaalisti kuin voi. Vaikka sattuisi,  niin se kipu on vaa nieltävä. Me olemme roolimalleina. Lapset eivät ole ty

Mua pyydettiin osallistumaan huomenna bloggaajien kirppis tapahtumaan RUPLA kahvilaan Kallioon. Tarkoitus on siis myydä omia vaatteita ja lahjoittaa osa tuotosta (väh. 20%) Hurstin leipäjonon ja muun toiminnan tukemiseen. Tottakai halusin heti lähtee mukaan näin mahtavaan juttuun, mutta arvatkaa oonko heittänyt muutossa kaiken pois. Ei kun facebookkiin äkkiä huuto; vaatelahjoituksia otan vastaan,kiire!- ja onneksi minulla on niin ihania ystäviä että olivat heti tarjoamassa apuaan. Tällä kertaa en siis myy omia vaatteita, uskon että ystävieni vaatteet ajaa saman asian :). Rupla on mulle ihan uus tuttavuus. En ole koskaan käynyt mutta paljon olen kuullut hyvää ja seurannut facebookista. Rupla on enemmän kuin kahvila. Se on taidegalleria ja vaatekauppa. Siellä pidetään mm. live musiikki-iltoja ja raakakakku workshoppeja. Kahvilassa on tarjolla salaatteja, raakakakkuja ja laatu kahvia. Pääset tutustumaan Ruplaan tästä ->  rupla.fi (kuva lainattu netistä) Itse odotan huomista inno

Mä rakastan sinkkuelämää-ohjelmaa. Voisin katsoa sitä uudelleen ja uudelleen ja niin olen tehnytkin. Vaikka katsellessa muistaa mitä seuraavaksi tapahtuu, niin silti ne läpät tuntuu kolahtavan joka kerta. Omassa elämässä on aina menossa joku vaihe mitä sarjassa käsitellään ja mihin samaistua. Eilisessä jaksossa Carrie pohti oikeaa ajoitusta suhteen alkamiselle. Mua on aina kiehtonut sellaiset rakkaustarinat, missä henkilöt ovat entuudestaan tuttuja, ovat saattaneet olla kavereitakin ja vuosia myöhemmin rakkaus syttyy. Onko siinä kuitenkin ollut jo silloin vähän kipinöitä ilmassa, mutta aika vain oli väärä. Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan. Perusluonne säilyy mutta kokemukset ja ikä muovaa meitä. Ihminen menneisyydestä on jollain tapaa tuttu, mutta kuitenkin erilainen, ehkä sen näkee sitten uusin silmin. Onko se sittenkin kohtaloa? Uskon että jokaisella ihmisellä joka elämään tulee edes lyhyeksi ajaksi on jokin tarkoitus. Joskus sen huomaa heti minkälaisen opetuksen kyseinen ihminen t

Vuodessa on 365 päivää. Jos näät vaikka ystävääsi kerran kuussa, niin vuoden aikana se on vain 12 kertaa. Miten vähältä se kuulostaakaan! Mitä sitä tulee tehtyä loput 353 päivää? Olen aina ollut sitä mieltä, että jos sä oikeesti haluat nähdä jotain, oli se sitten ystävä, sukulainen tai deitti, niin kyl sen ajan näkemiselle repii vaikka mistä. Ymmärrän, että aikuisilla on työt ja harrastukset, perhettä ja menoja, mutta hei c`moon, miten voi kulua viikkoja jopa kuukausia ettei ehdi muka näkemään. Tekosyitä, mihin kyllä syylistyn välillä itsekin. Jostain luin mitä vanhat ihmiset katuvat eniten ja yksi niistä oli se, ettei viettänyt enemmän aikaa rakkaiden kanssa. Sinkkuuden myötä oon jotenkin kömpinyt ulos kolosta ja aktivoitunut näkemään enemmän ihmisiä. Miten se parisuhde aina vetää sinne himaan päin? Tuntuu melkein siltä kuin olisin syylistynyt johonkin pahemman luokan rikokseen, miten nyhverö sitä on ollut ja laiminlyönyt läheisiään. Tää elämä on kuitenkin aika lyhyt ja hetkessä jok

Nyt kun olen löytänyt syyn iho-ongelmiini, voin alkaa hoitamaan aikoinaan saatuja arpia ja samalla pitää huolen ettei uusia muodostu. Täytyy joskus tehdä tarkempi postaus siitä, meinaan ihon takia on juostu lääkärit sun muut läpi. Aloitin mikroneulaus sarjahoidon alkusyksystä Fysiokauneushelsingissä, joka sijaitsee Maunulassa. Siellä työskentelee kosmetologi, Maria, joka perus kosmetologi juttujen lisäksi tekee mm. akupunktiota. Maria on maanläheinen, seesteinen, herkkä aistimaan asioita, ammattitaitoinen ja aivan ihana ihminen. Hoitoani on tarkoitus jatkaa kevääseen saakka 4 viikon välein, jotta saamme ihoni upeaksi. Hoidon aluksi kasvot puudutetaan, jonka jälkeen ihoa aletaan rullaamaan telalla auki. Telassa on yli 500 neulaa. Mulla on korkea kipukynnys, joten ihan vähästä en säikähdä. Täytyy kuitenkin myöntää että otsan kohalla tekee sen verran kipeää että kyllä varmaa muutama kirosana pääsi. Muualla kasvoissa rullaus ei satu, lähinnä nipistelee kevyesti. Joissakin kohdissa saattaa

Lisää vuosia tuli mittariin, mut olo on kuin kakskymppisellä. Aamulla tuli aika äkkilähtö ja en ehtinyt syömään aamupalaa, enkä ottaa edes eväitä. Jännitti aikalailla. Pidin koulussa 5-luokkalaisille bilsan tunnin. Sen luokan opettaja on aika tiukkis, mutta siis hyvällä tavalla. Löytyy auktoriteettia ja vaatii käytöstapoja ja järjestystä, mutta osaa olla myös rento ja heittää läppää. Vaikka kuinka yritin valmistella tuntia, tajusin että mun on pakko heittää aika lonkalta. Ei onnistuisi, jos kattelen paperista mitä sanoa. Tunti meni kait ihan ookoo. Ite nyt aina huomaa omat "mokansa", mitä voisi parantaa ensi kertaan. Sitten se jännitävin hetki; opettajan palaute. Silmäpari tuijottaa tiukasti silmiini, mun sydän hakkaa ja mietin mihin pääsen pakoon. Opettaja avaa suunsa: " sä puhut erittäin selkeästi". hiljaisuus, liian pitkä sellainen tai siltä musta tuntuu..apua..odotan että sieltä tulee mutta...opettaja jatkaa: "susta tulisi hyvä opettaja, oletko harkinnut

Sanotaan että kestää puolet siitä ajasta kuinka kauan suhde kesti niin päästä toisesta yli. Ero päätöksen tekeminen ei ikinä ole helppoa ja se oletko jättäjä vai jätetty merkitsee myös miten erosta toivut. Kauheeta sanoa näin, mutta joka kerran jälkeen tää eron jälkeinen elämä tuntuu helpommalta. Ensimmäisen suhteen loputtua sitä oli ihan rikki. Se oli maailmaloppu, sängystä ei päässyt ylös, ei maistunut ruoka ja itsetunto sai ison kolauksen. Sieltä kuopasta kun nousi ja huomasi että elämä jatkuu, se sama tunne on auttanut seuraavissa eroissa. Ei tullut enää maailmanloppua. En kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi ollut täysillä mukana suhteessa. Kyllä sitä on ollut rakastunut. Ihastun tosi helposti ihmisiin, mutta se tunne menee yleensä nopeasti ohi. Ehkä se on vaa sellaista et wau, miten siisti tyyppi eikä mitään rakkaudellista ihastumista. Joskus tielle sattuu joku jonka kanssa kemiat kohtaa ja sit se onkin menoa, jalat lähtee alta ja lujaa ;). Tein tätä eroa pitkään. Lasten takia tuli

Muutama viikko sitten aloitin ruokavalion siistimisen. Sanotaan näin että 80% menee sen mukaisesti. Ilmeisesti ei ole tarpeeksi kiinnostusta noudattaa sitä täysin orjallisesti. Hiilarit piti olla pois, mutta oli pakko ottaa niitä ruokavalioon, kun en meinannut saada tarpeeksi tehoja treeniin. Pariisin kisojen jälkeen tuntu etten saa hermotettua treeneissä lihaksia oikein, varsinkaan jaloissa. Jalat ja peppu tuntu ihan riutuneelta ja oli pakko saada massaa sinne. Lisäsin yhden jalkapäivän lisää viikko-ohjelmaan eli teen nyt 3 jalkatreeniä viikossa. Maaliskuun kisoihin on aikaa alle 5kk ja tällä hetkellä on sellainen olo että ei nappais yhtään. Vedin vuoden aikana 4 kisat. Ehkä tässä voisi nyt oikeesti muokkaa kehoa ajan kanssa ja viedä seuraaviin kisoihin, mitkä ne ikänä onkaan, niin ihan uuden paketin lavalle. Mun poika kysy yksi ilta multa että äiti ootko dietillä? Yritin saada perusteluita miksi hän halusi tietää mutta en saanut. Lähdin itse pähkäilemään että joko hän halusi tietää e

Muuttaminen on yleensä aika stressaavaa, mutta yksi hyvä puoli siinä ainakin on, tulee heitettyä kaikki turha tavara pois. Varsinkin kun muuttaa tällaiseen pieneen yksiöön, johon ei oikeesti mahdu kuin välttämätön. Hyvä syy muuten torjua kaikkia avustus yritykset läheisiltä, kun ovat tarjoamassa kaiken maailman kippoja ja kuppeja yms. Toisaalta tää on erittäin puhdistava kokemus myös. Ihminen tulee toimeen erittäin vähällä. Samalla kun heittää tavaraa pois, tuntuu että sitä mukaa vierii kivenmurikat selkätaakasta. Vaikka ei olisi mitään suurempaa draamaa taustalla, niin aina muutto merkitsee jonkun uuden ajanjakson alkua. Olen luonteeltani sellainen, että kyllästyn suht nopeasti. Ihmetyttää suuresti miksi kuitenkin olen elämäni aikana muuttanut tosi vähän. Tätähän kannattaisi tehdä uuseemmin, jos siitä seuraa vaan näin hyviä fiiliksiä ;). Vanhaan asuntoon jäi vielä tavaraa mitä pitäisi yhdessä selvitellä. Ne ovat sellaisia mitä ei ehkä tarvitse joka päivä ja siksi jääneet lojumaan. To

Tiesin heti kun silmäni tänään aamulla avasin klo 5:55, että tästä tulisi jotenkin synkkä päivä. Ihan kuin luontoäiti olisi halunnut tahalleen lisätä draaman tuntua tolla harmaalla ja sateisella säällä. Isänpäivä. Tänä aamuna me ei lasten kanssa kuiskailtu hiljaa keittiössä tekemässä aamupalaa. Tänä aamuna en kaiva kätköistä lahjaa aamupalapöytään. Tänä aamuna lapset ei  hiivi hiljaa makuuhuoneeseen herättämään muka nukkuvaa isää. Monta vuotta on ollut tietty rutiini ja tapa toimia ja viettää juhlapäiviä, tuntuu nämä eron jälkeiset ensimmäiset juhlapäivät omituisilta, ehkä vähän eksynyt olo, ei tiedä miten päin olisi, millaisen uuden tavan ja ruutinin tässä nyt muodostaisi. Mietin niitä kaikkia perheitä, jotka aloittivat aamun yhdessä. Vähän pakko, kun facebookki täytty sellaisista kuvista. Mietin niitä aikuisia jotka soittavat tänää isällensä. Mä en soita. Mulla ei ole isää. Tai no, onhan mulla, kaikilla on. Olen itse valinnut niin ettei ole..vai olenko? Olen ollut n. 3-4-vuotias ku

Maanantaina kävin yhdessä ystävän kanssa kokeilemassa reggaeton tanssituntia Sörnäisissä Dance tanssisalilla. Rakastan reggae, rap ja dancehall musiikkia ja ajattelinkin et jos ei tanssimisesta tuu mitään ni saa ainakin kuunnella hyvää musaa. Yläasteella tuli harrastettua tanssia mutta jotenkin sen jälkeen se vaan sitten jäi, tuli muita tärkeempiä juttuja tilalle. Muutenkin kun olen tässä viime viikkoina ollut kankea kuin mikä niin se kankeus oikein korostu tanssitunnilla. Tunsin itseni ihan sikaniska-bodariksi jolla ei ole liikkuvuutta ollenkaan saati kordinaatiokykyä. Nostelen vaa painoja, kunnon körmy ;). Kesällä spagaatti meni miltei kylmiltään, nyt...haha..joopa joo! Opettaja oli ihan mahtava; rento ja selkeästi ohjeisti. Liikkeet tietenkin aika peppupainotteisia mut mikäs siinä, onhan se kiva sheikkaa bootya. Ihan hikeen en päässyt kun joutu keskittyy todella paljon siihen että pysy edes jotenkin mukana. Hyvä fiilis jäi vaikka aika surkee olinkin. Tulipahan astuttua omalta mukavu

Piti kirjoittaa ikävästä mutta en osaa pukea sitä sanoiksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen tälläistä ikävää..erilaista kuin ennen. Erilaista kuin silloin kun olen ollut työmatkalla tai lomareissulla tai kavereiden kanssa ulkona. Silloin olen ollut jossakin muualla ja palannut kotiin lasten luo. Nyt olen kotona ja he eivät ole täällä. Tunnit tuntuu päiviltä ja päivät ikuisuudelta. Toisaalta nautin näistä hetkistä itseni kanssa, ei tarvitse passaa ketää, huolehtia, olla läsnä. Saa syödä ja käydä suihkussa rauhassa. Kaupassa muistan ostaa kaiken ilman listaa kun kukaan ei keskeytä ja katkaise ajatustani.  Mutta..tämä ikävä..tää rapii sydäntä.. ..

Tässä on viimeiset pari kolme viikkoa otettu iisisti niin ruuan kuin treenien suhteen. Hyvä ystävä antoi tossa reilu kuukausi sitten loistavan neuvon; keskity yhteen asiaan kerralla. Meinas mennä pahasti pää jumiin silloin. Tuntui että kaikki kaatuu päälle. Suoritin työharjoittelua, piti alkaa kirjoittamaan näyttösuunnitelmaa, avoero, tavaroiden jako, rahahuolet (takuuvuokra), kisadietti, edessä häämöttävät fitnesskisat..huh, mitä vielä. Viikon olin sairaslomalla. Leivoin, maalasin, treenasin. Tein kaikkea sellaista mistä pitäisi tulla hyvä olo ja mieli mutta eipä vain tullut. Vaikka kuinka yritin niin en saanut kehoani rennoksi. Purskahdin itkuun työharjoittelupaikassa ohjaajalleni sekä apulaisrehtorille. Väsymys painoi kun en saanut nukuttua. Olin ihan zombie. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin oikeasti keskittyy yhteen asiaan kerralla. Hommat lähti etenee ja onneksi asioilla on tapana järjestyä, Olen nyt itselleni armollisempi. Muutto ja totuttelu uuteen kotiin ja elämään on vienyt yl

Olen viime päivinä miettinyt vapautta ja sitä kuinka se eri elämäntilanteissa merkitsee erilaisia asioita. Joskus se näkyy ihan pieninä asioina ja joskus on pyristeltävä oikein kunnolla irti sen eteen. Mulle vapaus merkitsee mm. sitä että saan päättää omista asioistani, niinkin arkipäiväisiä ja pieniä kuten, saan päättää itse mitä syön tai puen päälleni. Aika itsestäänselvyyksiä varsinkin täällä länsimaissa joten ei niihin edes kiinnitä sen suurempaa huomiota. Vapaus merkitsee myös omien unelmien toteuttamista. Unelmien parisuhteessa sitä haluaisi jakaa elämänsä toisen kanssa ja samalla pystyisi toteuttamaan unelmiaan ja se toinen tukisi ja kannustaisi siinä. Jotenkin tuntuu että parisuhteessa alkaa elämään sille toiselle, unohtaen unelmansa. Yhteisellä tiellä mahdollisuuksien ovet sulkeutuu kerta toisensa jälkeen ja tie kapenee. Jotenkin sitä vaa tyytyy siihen että menee ihan ookoo, miksi muuttaa mitään? Muutos aina pelottaa mutta sen tuoma onnellisuus on aina riskin arvoinen. Ja jos