Muutama viikko sitten aloitin ruokavalion siistimisen. Sanotaan näin että 80% menee sen mukaisesti. Ilmeisesti ei ole tarpeeksi kiinnostusta noudattaa sitä täysin orjallisesti. Hiilarit piti olla pois, mutta oli pakko ottaa niitä ruokavalioon, kun en meinannut saada tarpeeksi tehoja treeniin. Pariisin kisojen jälkeen tuntu etten saa hermotettua treeneissä lihaksia oikein, varsinkaan jaloissa. Jalat ja peppu tuntu ihan riutuneelta ja oli pakko saada massaa sinne. Lisäsin yhden jalkapäivän lisää viikko-ohjelmaan eli teen nyt 3 jalkatreeniä viikossa. Maaliskuun kisoihin on aikaa alle 5kk ja tällä hetkellä on sellainen olo että ei nappais yhtään. Vedin vuoden aikana 4 kisat. Ehkä tässä voisi nyt oikeesti muokkaa kehoa ajan kanssa ja viedä seuraaviin kisoihin, mitkä ne ikänä onkaan, niin ihan uuden paketin lavalle. Mun poika kysy yksi ilta multa että äiti ootko dietillä? Yritin saada perusteluita miksi hän halusi tietää mutta en saanut. Lähdin itse pähkäilemään että joko hän halusi tietää että pitääkö varautua siihen että saatan olla hieman kärttyisempi tai sitten hän mietti sitä että voidaanko yhdessä herkutella. Jotenkin tän muuttuneen elämäntilanteen takia haluis vaa nyt chillaa eikä mietti joka suupalaa. Ollaan innostuttu lasten kanssa käymään brunsseilla viikonloppusin. (Suosittelen ravintola Kiilaa). Aika paljon on tullut myös käytyy Helsingin yöelämässä, keikkoja katsomassa. Tää ei nyt automaattisesti tarkoita että siellä hillutaan ympäripäissään mutta kyllä sitä viiniä on tullut juotua. Ja onhan se nyt sallittua vielä tässä vaiheessa muutenkin. 2 kk ennen kisoja tulee jättää alkoholi pois.
Hormoonit mulla ainakin vaikuttaa siihen milloin tekee herkkuja mieli. Huomaan että ovulaation aikaan ja päivä-kaks ennen kuukautisia tekee ihan sikana mieli suklaata. Vaikka kuinka taistelis vastaan niin lopulta sitä sortuu. Raakasuklaata voi kyllä ihan hyvällä omalla tunnolla syödä mutta aina sitä ei ole kaapissa ja hups, on mennyt ihan normi suklaatakin. Aina saa kuulla kuinka meillä kisaajilla on ihan älytön itsekuri..haha =) ..ihmisiä mekin vain ollaan .
( terveellsiä herkkuja ja niitä vähemmän terveellisiä )
Kommentit
Lähetä kommentti