Piti kirjoittaa ikävästä mutta en osaa pukea sitä sanoiksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen tälläistä ikävää..erilaista kuin ennen. Erilaista kuin silloin kun olen ollut työmatkalla tai lomareissulla tai kavereiden kanssa ulkona. Silloin olen ollut jossakin muualla ja palannut kotiin lasten luo. Nyt olen kotona ja he eivät ole täällä. Tunnit tuntuu päiviltä ja päivät ikuisuudelta.
Toisaalta nautin näistä hetkistä itseni kanssa, ei tarvitse passaa ketää, huolehtia, olla läsnä. Saa syödä ja käydä suihkussa rauhassa. Kaupassa muistan ostaa kaiken ilman listaa kun kukaan ei keskeytä ja katkaise ajatustani.
Mutta..tämä ikävä..tää rapii sydäntä.. ..
Kommentit
Lähetä kommentti