Siirry pääsisältöön

Thaimaa, täältä tullaan!

Mulla on aina ollut ikuinen kaipuu ulkomaille. Ehkä kun suonissa virtaa muutakin kuin suomi verta niin hinkuu tonne maailmalle. Reissusta kun palaan kotiin niin heti oon ollut suunnittelemassa uutta. Kaikista pahin shokki ja matkakuume ulkomaille oli Intian reissun jälkeen. Muistan kuinka heti kotiin päästyäni avasin läppärin ja selailin lentolippujen hintoja päästäkseni takaisin. Itkin monta päivää. Ahdisti olla täällä pimeessä kylmässä ja pinnallisessa Suomessa.
Matkakuumeilu hiipui kun kisalavat alkoi kiilua silmissä. Pään täytti uusi urheillullinen ja terveellinen elämäntapa. 2 kertaa kävin Pariisissa kisaamassa, mutta ei se tuntunut siltä, että lähtisi reissuun ja ulkomaille vaan sitä oli niin kisapäissään, että ajatteli vain kisoja, asuja, rusketusta yms. Viimeksi olen siis ollut kunnon reissussa joulukuussa 2013.
Olin nytkin suunnitellut seuraavia kisoja noin puolen vuoden päähän, dietinkin piti alkaa muutama viikko sitten. Mulle on jo aikasemminkin ehdotettu taukoa kisaamisesta. Kroppa sitä olisi vaatinut, pää ei vaa antanut periksi. Tällä kertaa pienen ajatuksensiemenen tauosta päähäni kylvi rakas pikkuveljeni tokaistessaan, että eikö kannattaisi pitää jo tauko? Alle 2 vuodessa oon kisannut 5 kertaa. Lopullisen päätöksen tein kun poikani sanoin minulle: " äiti, mä haluan viettää aikaa sun kaa, älä kisaa nyt." Vaikka olen ajoittanut treenit suurimmaksi osaksi niin , että se ei ole lasten ajasta pois niin kyllä tällä kaikella touhulla on vaikutusta lapsiin. Tämä elämäntilanne on muutenkin vaikeeta aikaa lapsille, tuo lause pisti suoraan sydämeen. Olen ennen reissannut paljon lasten kanssa niin olisi se todella epäreilua, jos lähtisin yksin taas kisamatkalle ulkomaille. 
Lasten ehdoilla mennään, joten en kisaa enää tänä vuonna. Nyt on lasten vuoro päästä maailmalle. Reissuun lähden yhden lapsen kanssa kerralla. Haluan viettää laatuaikaa ilman häiriötekijöitä, ja tässä tapauksessa tarkoitan sillä sisarusta. Ah, se ihana sisarusrakkaus..ensin ollaan hyvää pataa ja sekunnin päästä ilmiriidoissa. 
Mielessä oli viikon äkkilähtö..sitten kaksi viikkoa..hieman nyt paisu mutta edessä olisi kokonainen kuukausi Thaimaassa pojan kanssa. Reput selkään ja menoksi. Kyllä, reppureissu! Ei viiden tähden hotelleja, ei all inclusive lomakyliä, ei turisti rantoja, ei suunnitelmia. 
Just go with the flow!

                                                                          


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihan wonder womanina

Jalat tutisee. Pitkästä aikaa tunnen ylpeyttä itsestäni. Tein jotain mitä en olisi uskonut saavuttavani koskaan. 180 kg!! -satakahdeksankymmentä kiloa! Sen verran oli tämän aamun treeneissä kiekkoja jalkaprässissä. Palkkasin itselleni valmentajan toukokuussa, koska tuntui siltä että tarvitsen piiskuria, jonka avulla saan urheilun takas elämääni rutiiniksi. Motivaatio meni uupumuksen myötä..tai no..halua kyllä oli, mutta pään sisäinen ruoskinta ja tekosyyt sai mut saamattomaksi. Tiesin ja tunsin joka solulla kuinka huono olo valtaa kehoa kun en treenaa, mutta silti suklaa ja netflix vei voiton. Ne jotka seuraa mua snäpissä, näki ne mun joka viikkoiset dietti aloitukset ja aina se homma meni puihin, viimeistään keskiviikkona. En vaan ollut valmis ja en ole täysin vieläkään, mutta tässä opetellaan sitä armollisuutta ja nyt tärkein asia on saada treenit kulkee 4/vkossa. Johnin löysin vähän niinkuin vahingossa. Mun fb feediin lävähti mainos Selkrig performance unitista ja heidän tarj...

It`s my birthday!

Lisää vuosia tuli mittariin, mut olo on kuin kakskymppisellä. Aamulla tuli aika äkkilähtö ja en ehtinyt syömään aamupalaa, enkä ottaa edes eväitä. Jännitti aikalailla. Pidin koulussa 5-luokkalaisille bilsan tunnin. Sen luokan opettaja on aika tiukkis, mutta siis hyvällä tavalla. Löytyy auktoriteettia ja vaatii käytöstapoja ja järjestystä, mutta osaa olla myös rento ja heittää läppää. Vaikka kuinka yritin valmistella tuntia, tajusin että mun on pakko heittää aika lonkalta. Ei onnistuisi, jos kattelen paperista mitä sanoa. Tunti meni kait ihan ookoo. Ite nyt aina huomaa omat "mokansa", mitä voisi parantaa ensi kertaan. Sitten se jännitävin hetki; opettajan palaute. Silmäpari tuijottaa tiukasti silmiini, mun sydän hakkaa ja mietin mihin pääsen pakoon. Opettaja avaa suunsa: " sä puhut erittäin selkeästi". hiljaisuus, liian pitkä sellainen tai siltä musta tuntuu..apua..odotan että sieltä tulee mutta...opettaja jatkaa: "susta tulisi hyvä opettaja, oletko harkinnut ...

Lonna

Miten voi olla, että olen asunut koko ikäni stadissa ja en ole koskaan kuullut Lonnasta? Toisaalta tää on ihanaa, että näinkin pieni kaupunki kuin Helsinki, yllättää positiivisesti joka kesä. Lonna sijaitsee vain 1,5 km päässä Kauppatorilta, ja sinne pääsee lautalla 10 minuutissa. Pikkuinen saari, vain 150m pitkä, mutta niin ihana ja tunnelmallinen, mä olin myyty samantein. Lonnassa on kahvila ja vohvelibaari, oi nam! Ravintolassa on tarjolla saaristolaisruokaa, hyödyntäen kotimaisia raaka-aineita ja lähituotantoa. Lisäksi löytyy tilausravintola, jossa järjestetään mm. häitä. A:lle vaan tiedoksi, että tiedän nyt missä meidän häitä tanssitaan ;) haha. Lonnaan valmistui uusi rantasauna, jossa pääsee saunomaan 16 € hintaan, huom!- alle 12v ilmaiseksi. Mä eksyin Lonnaan yhdessä lasten kanssa. Siellä järjestettiin SNADI LONNA tapahtuma. Tuolloin oli luvassa taidetta ja kalliopiirustuksia. Ohjaajia oli tarpeeksi monta lapsi määrään nähden (ryhmään mahtuu 2...