Mun äiti on maailman paras! Tän varmaa kuulee jokaisen suusta ja nyt odotatte lukevanne jotain älytöntä hehkutusta siitä kuinka hän on minua rakastanut ehdoitta ja tukenut aina. Höpönhöpö. Meillä on ollut paljon vaikeita aikoja. Olen ollut teininä todella pahasti oireileva oikein kunnon pissis isolla P:llä. Meillä ei kotona paljon tunteista puhuttu tai niitä hyviä näytetty. Ovia kyllä paiskottiin ja kirosanoja lensi ilmoille. Anteeksi ei pyydetty koskaan. Siksi muutin pois kotoota jo 16-vuotiaana. Oli aika, kun emme puhuneet toisillemme varmaan kahteen vuoteen mitään.
Olemme niin erilaisia. Ulkonäöllisesti en muistuta äitiäni ollenkaan. Joskus promohommia tehdessä, äiti on sattunut kävelemään ohi ja ollaan siinä vaihdettu kuulumiset. Kun olen maininnut työkavereille että se oli äitini, niin aina vastausksena on ollut;" te ette oo yhtään samannäköisiä. "
Luonteenpiirteet on myös ihan äärilaidasta toiseen ja välillä oon miettinyt, varsinkin nuorempana että onkohan toi mun oikea äiti, kun ollaan niin erilaisia.
Vuodet vieri. Olen kasvanut ihmisenä ja aikuistunut aikalailla oman äitiyden myötä. Ajottaiset huonot välit oman äidin kanssa sai pohtimaan, että mitä olen häneltä muka oppinut. Mitä elämänohjeita voisin omille lapsilleni sanoa tuntien ylpeyttä siitä, että opin nämä omalta äidiltäni.
Yksi minkä olen oppinut on se että huonoon parisuhteeseen ei kannata jäädä. Parempi olla yksin. Hyvään parisuhteeseen ei kuulu toisen haukkuminen tai mollaaminen. Ikävä kyllä niin monet tätä tekevät ja olen itsekin. Silloin ollaan niin pahasti menty väärille poluille, että harvoin sieltä löytää takasin. Ainakaan itse en.
Tässä haastavassa elämäntilanteessa täytyy sanoa, että olen ylpeä äidistäni kuinka hän ei ole valinnut puolia. Hän oikeesti kuuntelee ja lohduttaa mollaamatta ketään. Musta toi on todella upeeta, sillä niin useesti eroissa pidetään oman lapsen puolia sokeasti ja haukutaan ja syytetään sitä eron toista osapuolta kaikesta.
Äidille ja mun mummille oli aluksi erittäin vaikea hyväksyä tätä mun downshiftausta. He ovat sellaisia ihmisiä, jotka paiskii töitä oli tilanne mikä tahansa. Mä taas haluan panostaa henkiseen hyvinvointiin. Se kantaa mielestäni tässä tilanteessa paljon pidemmälle ja myös ennaltaehkäisevästi lasten tulevaisuutta ajatellen. On ollut ihana huomata, kuinka olen saanut alku järkytyksen jälkeen heidän täyden tuen. Noinkin vanhana ihminen voi oppia uutta ajattelutapaa, mieletöntä. Tää todistaa hyvin sen, että ikinä ei ole liian myöhäistä oppia uutta. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että he ajattelevat mun lasten parasta. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että he tukevat mua ja lapsia taloudellisesti. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että he antavat omaa aikaansa meille. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että me kaikki kasvetaan paremmiksia ihmisiksi joka päivä ja näinkin ikävä tapahtuma toi jotain hyvää meidän elämään. Läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta. Ja niistä tunteista puhumista.
Äiti, mä rakastan sua <3
Olemme niin erilaisia. Ulkonäöllisesti en muistuta äitiäni ollenkaan. Joskus promohommia tehdessä, äiti on sattunut kävelemään ohi ja ollaan siinä vaihdettu kuulumiset. Kun olen maininnut työkavereille että se oli äitini, niin aina vastausksena on ollut;" te ette oo yhtään samannäköisiä. "
Luonteenpiirteet on myös ihan äärilaidasta toiseen ja välillä oon miettinyt, varsinkin nuorempana että onkohan toi mun oikea äiti, kun ollaan niin erilaisia.
Vuodet vieri. Olen kasvanut ihmisenä ja aikuistunut aikalailla oman äitiyden myötä. Ajottaiset huonot välit oman äidin kanssa sai pohtimaan, että mitä olen häneltä muka oppinut. Mitä elämänohjeita voisin omille lapsilleni sanoa tuntien ylpeyttä siitä, että opin nämä omalta äidiltäni.
Yksi minkä olen oppinut on se että huonoon parisuhteeseen ei kannata jäädä. Parempi olla yksin. Hyvään parisuhteeseen ei kuulu toisen haukkuminen tai mollaaminen. Ikävä kyllä niin monet tätä tekevät ja olen itsekin. Silloin ollaan niin pahasti menty väärille poluille, että harvoin sieltä löytää takasin. Ainakaan itse en.
Tässä haastavassa elämäntilanteessa täytyy sanoa, että olen ylpeä äidistäni kuinka hän ei ole valinnut puolia. Hän oikeesti kuuntelee ja lohduttaa mollaamatta ketään. Musta toi on todella upeeta, sillä niin useesti eroissa pidetään oman lapsen puolia sokeasti ja haukutaan ja syytetään sitä eron toista osapuolta kaikesta.
Äidille ja mun mummille oli aluksi erittäin vaikea hyväksyä tätä mun downshiftausta. He ovat sellaisia ihmisiä, jotka paiskii töitä oli tilanne mikä tahansa. Mä taas haluan panostaa henkiseen hyvinvointiin. Se kantaa mielestäni tässä tilanteessa paljon pidemmälle ja myös ennaltaehkäisevästi lasten tulevaisuutta ajatellen. On ollut ihana huomata, kuinka olen saanut alku järkytyksen jälkeen heidän täyden tuen. Noinkin vanhana ihminen voi oppia uutta ajattelutapaa, mieletöntä. Tää todistaa hyvin sen, että ikinä ei ole liian myöhäistä oppia uutta. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että he ajattelevat mun lasten parasta. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että he tukevat mua ja lapsia taloudellisesti. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että he antavat omaa aikaansa meille. Mun sydän on täynnä kiitollisuutta siitä, että me kaikki kasvetaan paremmiksia ihmisiksi joka päivä ja näinkin ikävä tapahtuma toi jotain hyvää meidän elämään. Läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta. Ja niistä tunteista puhumista.
Äiti, mä rakastan sua <3
kuinka paljon lapset ovat sinulla ja kuinka usein isällään? Meillä on nyt menty vuoroviikoin, mut tuntuu, et lapset siitä kärsii ja haluaisivat enemmän ollamun luona.
VastaaPoistaTällä hetkellä lapset on pisimmillään 4 yötä minun tai isänsä luona. Kesällä vaihdamme vko-vko systeemiin. En tiedä kauan teidän erosta on ja kuinka hyvät välit teillä on, mutta lapset voi oireilla pitkään ja aaltomaisesti. Tällä hetkellä pienempi ei haluisi lainkaan tulla minun luokse mikä on ymmärrettävää, sillä isä asuu vanhassa yhteissä kodissa. Siellä on kaverit ja tuttu ympäristö. Täytyy vaan nyt antaa paljon haleja, huomiota ja keskustella lapsen ikätason mukaisesti. Nykyään on niin paljon vanhempien eron kokeneita lapsia, ei ne lapset rikki siitä mene kunhan muistaa tukea, kertoa että rakastaa, olla läsnä ja antaa lapsille onnistumisen kokemuksia sekä korjata mahdolliset huonot välit ex puolison kanssa ja tarvittaessa hakea apua mm. perheneuvolasta, kuraattorilta (eskarilaisilla jo oikeus tapaamisiin), perhesovittelusta. Tsemppiä teille!
VastaaPoista