Mikähän siinä on että joka kerta ennen kisoja tuun kipeeksi. Joko ravinto on niin yksipuolista ettei suojaa taudeilta tai sitten kyse on huonosta tuurista. En muista että mulla olisi koskaan aikasemmin ollut vatsatautia ja nyt reilu vuoden aikana ollut 3. Onkohan liikaa toivottu että kisoihin saisi joskus valmistautua ilman mitään huolia. Elämäähän tää on ja sitä ei voi ennustaa, mutta jotenkin sitä on nyt niin herkkänä tälle kaikelle että kyllä pistää itkettämään ja vituttamaan kun ei pääse treenaa ja saa taas olla huolissaan ehtiikö kuntoon vai ei.
Olin viikonloppuna MP-messuilla töissä. Ilmastointi tai jokin viima siellä kävi kun olin ihan jäässä välillä. Maanantai illalla tuli oksettava olo ja olin satavarma et taas iski oksennustauti, onneksi ei. Kurkku on todella kipeä ja nielaseminen sattu aivan älyttömästi. Luonnollisesti olen tätä yrittänyt hoitaa; teetä, inkivääriä, superfoodeja. infrapunapussia ja saunomista. Puhumaan ei oikein pysty. Vaikeeta, mutta ehkä ihan hyvä oppi mulle olla välillä hiljaa ;).
Tänää pohdiskelin surkeuksissani kuinka paljon olen muuttunut parin vuoden aikana. Entisestä sohvaperunasta ja bilettäjästä on tullut urheiluhullu, joka ei jätä treenejä väliin ellei ole todella kipeä. Ja oikeesti tarkoitan nyt todella kipeä. Viimeisillä voimilla pusketaan, välillä jopa ihan pyörtymisen partaalla. Se on hyvin ohut raja tuntuuko hyvältä vai pahalta. Ja nyt en tarkoita perustreeniä salilla vaan SATS:n heat-tuntia. Matala verenpaine kun on niin helposti rupee huippaa. Anyways..Milloin menee sitten yli? Tunnen oman kehoni ja miten se jaksaa. Käykö tässä kuitenkin nyt niin että pää ei anna periksi kun keho antaa. Pakenenko jotain vai oonko koukussa liikunnan tuomaan hyvään oloon. Vai onko tämä niin arkipäivää mulle kuin joillekin vaikkapa aamukahvi etten edes huomaa tekeväni tätä. Suuria ajatuksia siis tänään ehtinyt ajatella.
Kisaamisesta vielä..tää on nyt ensimmäinen kerta kun kisoihin valmistaudun sinkkuna. Ajattelin että tää on ihan iisiä kun ei tarvii olla tilivelvollinen kenellekkään menemisistä eikä tarvitse pahoittaa mieltä toisen kiukuttelun takia. Ja onhan tää ollukin sitä mutta on tässä omat stressin aiheet myös. En tajunnut kuinka paljon tinder aiheutti stressiä ennenkuin sen laitoin jäähylle. Puhelin piippaili yötäpäivää, häiritsi yöunia..sitten sitä mietti että vastaako jotain vai eikö ja mitä kirjottaisi. Yksin on myös helpompi sortua syömään jotain kiellettyä..tosin taisin mä sortua vaikka suhteessa olinkin. Illan vatsatreenit himassa on jäänyt vähemmälle kun ei ole ketään " pakottamassa" niitä tekemään. Sinkkuna ei myöskään kukaan ole kommentoimassa kropan muutoksia. Itse kun sokeutuu omalle kunnolle ja edistymiselle.
Huomenna saan vastaukset labrasta, katotaan kui käy. Mitään antibioottikuuria en tähän nyt todellakaan kaipaisi sotkemaan kisavalmisteluja.
Tän hetkinen kunto.
Olin viikonloppuna MP-messuilla töissä. Ilmastointi tai jokin viima siellä kävi kun olin ihan jäässä välillä. Maanantai illalla tuli oksettava olo ja olin satavarma et taas iski oksennustauti, onneksi ei. Kurkku on todella kipeä ja nielaseminen sattu aivan älyttömästi. Luonnollisesti olen tätä yrittänyt hoitaa; teetä, inkivääriä, superfoodeja. infrapunapussia ja saunomista. Puhumaan ei oikein pysty. Vaikeeta, mutta ehkä ihan hyvä oppi mulle olla välillä hiljaa ;).
Tänää pohdiskelin surkeuksissani kuinka paljon olen muuttunut parin vuoden aikana. Entisestä sohvaperunasta ja bilettäjästä on tullut urheiluhullu, joka ei jätä treenejä väliin ellei ole todella kipeä. Ja oikeesti tarkoitan nyt todella kipeä. Viimeisillä voimilla pusketaan, välillä jopa ihan pyörtymisen partaalla. Se on hyvin ohut raja tuntuuko hyvältä vai pahalta. Ja nyt en tarkoita perustreeniä salilla vaan SATS:n heat-tuntia. Matala verenpaine kun on niin helposti rupee huippaa. Anyways..Milloin menee sitten yli? Tunnen oman kehoni ja miten se jaksaa. Käykö tässä kuitenkin nyt niin että pää ei anna periksi kun keho antaa. Pakenenko jotain vai oonko koukussa liikunnan tuomaan hyvään oloon. Vai onko tämä niin arkipäivää mulle kuin joillekin vaikkapa aamukahvi etten edes huomaa tekeväni tätä. Suuria ajatuksia siis tänään ehtinyt ajatella.
Kisaamisesta vielä..tää on nyt ensimmäinen kerta kun kisoihin valmistaudun sinkkuna. Ajattelin että tää on ihan iisiä kun ei tarvii olla tilivelvollinen kenellekkään menemisistä eikä tarvitse pahoittaa mieltä toisen kiukuttelun takia. Ja onhan tää ollukin sitä mutta on tässä omat stressin aiheet myös. En tajunnut kuinka paljon tinder aiheutti stressiä ennenkuin sen laitoin jäähylle. Puhelin piippaili yötäpäivää, häiritsi yöunia..sitten sitä mietti että vastaako jotain vai eikö ja mitä kirjottaisi. Yksin on myös helpompi sortua syömään jotain kiellettyä..tosin taisin mä sortua vaikka suhteessa olinkin. Illan vatsatreenit himassa on jäänyt vähemmälle kun ei ole ketään " pakottamassa" niitä tekemään. Sinkkuna ei myöskään kukaan ole kommentoimassa kropan muutoksia. Itse kun sokeutuu omalle kunnolle ja edistymiselle.
Huomenna saan vastaukset labrasta, katotaan kui käy. Mitään antibioottikuuria en tähän nyt todellakaan kaipaisi sotkemaan kisavalmisteluja.
Kommentit
Lähetä kommentti