Jouluaatto

Oon aina tykännyt joulusta. Lapsena joulussa oli parasta pitkä loma koulusta, sai syödä suklaata niin paljon kuin halusi ja tietenkin joululahjat. Joulutunnelmaan oon päässyt hyvin pipareita ja torttuja leipomalla jo heti joulukuun alussa. Jouluun kuuluu myös glögin juominen, lumisade, joululaulut, pieni stressi lahjalistasta...Tykkään ostaa lahjoja ja antaa niitä. Yleensä aloitan lahjojen ostamisen hyvissä ajoin ja käärin ne pakettiin sitten kaikki kerralla, viiniä ja jouluherkkuja nauttien samalla.
Tänä vuonna joulu ei napannut yhtään. Ei satanut lunta. Ei kiinnostanut leipoa, Ei kiinnostanut ostaa lahjoja. Ei ollut edes omia lahjatoiveita. Lasten takia oli kuitenkin puristettava itestä jotain ulos. Koristelimme pienen joulukuusen ja teimme piparitalon. Jouluaattoa olin odotellut vähän sekasin tuntein. Huomaako lapset että puolet porukasta puuttuu? Osaako he iloita joulusta tuoreen eron keskellä? Aattoaamuna pieni unenpöpperöinen ääni kysyy; " Onko tänään se joulu?", ja mun sydän suli. Muistin kuinka ihanalta itsestä on jouluaatto tuntunut lapsena. Tajusin että lapset on niin jännityksessä pukista ja lahjoista ettei he tulisi huomioimaan ketä siitä ympäriltä puuttuu. Pitkästä aikaa vietän koko jouluaaton mummin luona. Autan mummia askareissa, lapset nauraa ja kyselee jatkuvasti joulupukin perään, pipareiden tuoksu, joulukuusen koristelu..huomaan kuinka joulufiilis hiipii yhä voimakkaammin muhun. Hyväksyn sen että tänä vuonna joulunaika on tuntunut erilaiselta. Annoin itestäni sen minkä pystyin. Elän nyt tänään tälle hetkelle ja aaton tunnelmalle ja olen iloinen pienistä lahjoistani. Enemmän iloitsen kuitenkin siitä että lapset saivat jouluaaton täynnä riemua ja rakkautta. <3