Siirry pääsisältöön

Uusia ystäviä

Ystäviä..niitä ei koskaan voi olla liikaa. Vaikka pidän itseäni sosiaallisena ihmisenä joka viihtyy ihmisten parissa ja tulee toimeen kaikkien kanssa niin uusien ystävien löytäminen ei ole ollut helppoa. Mun läheiset ystävät ovat kaikki ns. eri piireistä eikä meille ole muodostunut sellaista tyttöporukkaa joka tekisi vuosittain jotain kivaa yhdessä. Salaa olen kadehtinut niitä joilla sellainen porukka on. Haasteita aikuisiällä ystäväsuhteisiin tuo jokaisen omat työkuviot, lapset, seurustelut jne. Tuntuu kauhealta välillä sopia tapaamista kalenteri kädessä. Milloin tämä näin vaikeaksi meni? 
Viime lauantaina mun teki mieli tosi paljon lähteä ulos tanssimaan. Kukaan mun ystävistä ei päässyt lähtemään mukaan, eri syihin vedoten. Olin ihan luovuttamassa, että sohvako mua kutsuukin. Ärsytti ja olin itsekkäästi vihainen, varsinkin lapsettomille ystäville, että eikö ne tajua etten mä pääse aina lähtemään ulos. Aika nopeesti ymmärsin ettei tässä nyt auta kiukuttelu ja muistin facebook-ryhmän mihin olin vasta liittynyt. Siellä sitten huutelin seuraa illalle ja kappas, sain kohta toimia emäntänä. Jos oisin tästä sanonut äidilleni, btw kutsuin muuten mun luo facebookin kautta tuntemattomia ihmisiä, se ois saanut slaagin. 
Ovikello soi kerta toisensa jälkeen ja ihania naisia saapui mun luo viettämään iltaa. Juttua riitti heti eikä kertaakaan tullut sellainen olo, että olisi joutunut miettimään mitä seuraavaksi sanon. Ikäeroa oli yli 10v ja elämäntilanteetkin hirmu erilaisia. Oli tosi mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin, varsinkin kun huomasin, että ilman tuota ryhmää tuskin olisimme koskaan "ystävystyneet". 
Kämppä säilyi ehjänä, ei hätää siis äiti ;).  Mulla ei ole vasta kuin tämä yksi kokemus tällaisesta toiminnasta, mutta jäi kyllä niin hyvä fiilis, että ootan innolla uusia tapaamisia. 
Jos siis joskus kaipaat seuraa elokuviin, lenkille tai baariin niin kannattaa liittyä facebook ryhmään  "Uusia ystäviä".  



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihan wonder womanina

Jalat tutisee. Pitkästä aikaa tunnen ylpeyttä itsestäni. Tein jotain mitä en olisi uskonut saavuttavani koskaan. 180 kg!! -satakahdeksankymmentä kiloa! Sen verran oli tämän aamun treeneissä kiekkoja jalkaprässissä. Palkkasin itselleni valmentajan toukokuussa, koska tuntui siltä että tarvitsen piiskuria, jonka avulla saan urheilun takas elämääni rutiiniksi. Motivaatio meni uupumuksen myötä..tai no..halua kyllä oli, mutta pään sisäinen ruoskinta ja tekosyyt sai mut saamattomaksi. Tiesin ja tunsin joka solulla kuinka huono olo valtaa kehoa kun en treenaa, mutta silti suklaa ja netflix vei voiton. Ne jotka seuraa mua snäpissä, näki ne mun joka viikkoiset dietti aloitukset ja aina se homma meni puihin, viimeistään keskiviikkona. En vaan ollut valmis ja en ole täysin vieläkään, mutta tässä opetellaan sitä armollisuutta ja nyt tärkein asia on saada treenit kulkee 4/vkossa. Johnin löysin vähän niinkuin vahingossa. Mun fb feediin lävähti mainos Selkrig performance unitista ja heidän tarj

Pakaratreeni

Vuosi vaihtuu pian ja kisavalmistelut alkaa tosissaan 1.1. Oon joulukuun syönyt suht puhtaasti. Yhtään suklaata enkä piparia syönyt joulupyhinä. Turhia kaloreita ehkä tullut alkoholista mutta kai ihan ymmärrettävää tässä elämäntilanteessa käydä vähän viihteellä. Vaikka kaapit pursuu suklaata ja ties mitä herkkuja, olen jatkanut puhtaasti syöntiä juhlimisen jälkeisenä päivänä. Ruualla on ihan uskomaton vaikutus oloon. Kokeilepa ens kerralla pizzan tai hampparin sijaan vetää salaattia tai vihersmoothieta krapulaan. Mieli piristyy ja keho myös, eikä mee koko päivä maatessa sohvalla. 10 viikkoa jäljellä, mikä tarkoittaa treeni määrän lisääntymistä. Salitreenin päälle tulee aerobiset. Aion pitää ohjelmassa edelleen 3 jalkapäivää niin että yksi on pelkkä pakaratreeni, yksi loikka ja yksi vaihtelevasti erilaisia  jalkapäivän liikkeitä. Olka- ja selkätreeniä tulee kans tehtyä nyt paljon. Aion myös tehä joka päivä vatsat. Aerobista teen sen mukaan mitä tarvitsee, katson vähän miten alkaa kropp

Valehtelevia sikojako tää maailma täynnä

Mun piti kirjoittaa sivistyneesti ja asiallisesti mutta nyt en voi säästellä sanoja. Joten kaikki mielensäpahoittajat ja kukkahattutädit voi lopettaa lukemisen tähän. Ja huom, tää on vain mun tän hetkinen mielipide. Avautuminen..mut jos tää saa jonku tuntee piston sydämessään ni good. En voi ku ihmetellä tätä nykymenoa parisuhteissa ja deittailussa. Jengi kusettaa ja pettää minkä kerkiää ja ulospäin ollaan niin onnelllista, ai että. Mikä hitto siinä on ettei aikuisilla ihmisillä ole sen verran munaa sanoa asioita suoraan ja olla rehellisiä toiselle ihmiselle. Ennemmin tai myöhemmin valheet paljastuu, tavalla tai toisella. Jos sä oot niin v*tun fucked up ettet tiedä kuka oot ja mitä haluut sun elämältä ja parisuhteelta niin kannattaisko ottaa se aika sitten itsensä tutkiskeluun eikä ketään kolmatta osapuolta siihen hillumaan. Pettämisestä on tehty niin helppoa. Ei tarvii edes kotoota poistua kun somen kautta voit ottaa yhteyttä ihan kehen vaan. Jos oma kumppani ei saa viisaria värähtä