DS

Istuin sunnuntai illalla sporassa joskus 11 aikaa matkalla kotiin. Takana täysi työpäivä Tuurissa ja monen tunnin ajomatka stadiin. Ulkona oli pimeetä ja satoi vettä kaatamalla. Tuijotin ulos sporan ikkunasta ja näin aurinkoa ja valoa. Ihan kuin olisi ollut helteinen kesäpäivä, ihmiset verhoutuneet kirkkaisiin vaatteisiin ja  kasvoillaan leveä hymy. Jos mun elämä ois elokuvaa niin katsojat olisivat tässä kohtaan miettineet, että mitä hittoa toi on vetänyt kun näkee tuollaisia juttuja. Mietin tätä tulevaa viikkoa ja haukon henkeäni. Jos reilu puol vuotta sitten joku ois sanonut, että sulle tapahtuu näitä ja näitä asioita, en todellakaan olisi uskonut. Elän elämäni parasta aikaa ja näyttäis siltä että lisää vaan on tulossa. Kuinka paljon yhdelle ihmisille voi tapahtua hyviä juttuja? Mun sydän pakahtuu tästä onnellisuuden määrästä, tästä riittäisi jaettavaksi muillekin. Sanotaan että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. En tiedä uskonko tohon, mutta siihen uskon että unelmat voi tod

Voi kauheeta. Nyt kannattaa heikompien sulkea silmät ja korvat. Mä julkaisin eilen kuvan IG:ssä, jossa syön kananmunaa ja kirjotin kuvatekstiksi tyyliin et hups, taas sitä syödään munaa, ei ollut musta vegaaniksi. Jep, heitin vähän kaksimielistä läppää mutta kuitenkaan en, sillä munista, siis kananmunista on tullut läppä meidän fitness ystävien kesken. Niitä meinaa menee ennen kisoja hirvittäviä määriä. Niitä syödään kuntosalin pukkarissa, metrossa, kotona, duunissa, festareilla..joka paikassa. "taas muna suussa", "omat munat mukana" jne. Kisojen jälkeen munia ei voi sietää silmissä ja menee monta viikkoa, että niitä pystyy taas syömään. Mä oon viettänyt paljon aikaa poikien kanssa. Mulla on 2 vuotta nuorempi pikkuveli kenen kanssa ollaan oltu ajoittain kuin paita ja perse. Ollaan asuttu yhdessä siis aikuisena, matkusteltu, lähetty festareille..ties mitä. Kyllä te tiedätte minkälaista läppää äijät heittää ja suurimman osan mun elämästä oon siis kuunnellut ja heittä

Ystäviä..niitä ei koskaan voi olla liikaa. Vaikka pidän itseäni sosiaallisena ihmisenä joka viihtyy ihmisten parissa ja tulee toimeen kaikkien kanssa niin uusien ystävien löytäminen ei ole ollut helppoa. Mun läheiset ystävät ovat kaikki ns. eri piireistä eikä meille ole muodostunut sellaista tyttöporukkaa joka tekisi vuosittain jotain kivaa yhdessä. Salaa olen kadehtinut niitä joilla sellainen porukka on. Haasteita aikuisiällä ystäväsuhteisiin tuo jokaisen omat työkuviot, lapset, seurustelut jne. Tuntuu kauhealta välillä sopia tapaamista kalenteri kädessä. Milloin tämä näin vaikeaksi meni?  Viime lauantaina mun teki mieli tosi paljon lähteä ulos tanssimaan. Kukaan mun ystävistä ei päässyt lähtemään mukaan, eri syihin vedoten. Olin ihan luovuttamassa, että sohvako mua kutsuukin. Ärsytti ja olin itsekkäästi vihainen, varsinkin lapsettomille ystäville, että eikö ne tajua etten mä pääse aina lähtemään ulos. Aika nopeesti ymmärsin ettei tässä nyt auta kiukuttelu ja muistin facebook-ryhmän

Mulla on aina ollut ikuinen kaipuu ulkomaille. Ehkä kun suonissa virtaa muutakin kuin suomi verta niin hinkuu tonne maailmalle. Reissusta kun palaan kotiin niin heti oon ollut suunnittelemassa uutta. Kaikista pahin shokki ja matkakuume ulkomaille oli Intian reissun jälkeen. Muistan kuinka heti kotiin päästyäni avasin läppärin ja selailin lentolippujen hintoja päästäkseni takaisin. Itkin monta päivää. Ahdisti olla täällä pimeessä kylmässä ja pinnallisessa Suomessa. Matkakuumeilu hiipui kun kisalavat alkoi kiilua silmissä. Pään täytti uusi urheillullinen ja terveellinen elämäntapa. 2 kertaa kävin Pariisissa kisaamassa, mutta ei se tuntunut siltä, että lähtisi reissuun ja ulkomaille vaan sitä oli niin kisapäissään, että ajatteli vain kisoja, asuja, rusketusta yms. Viimeksi olen siis ollut kunnon reissussa joulukuussa 2013. Olin nytkin suunnitellut seuraavia kisoja noin puolen vuoden päähän, dietinkin piti alkaa muutama viikko sitten. Mulle on jo aikasemminkin ehdotettu taukoa kisaamises