Kuinka moni teistä naisista tutkii rintansa säännöllisesti eli kerran kuussa? Voin sanoa että mä en todellakaan tutki enkä usko että ystävistänikään kukaan. Ei ole tullut ainakaan puheeksi ja me kuitenkin puhutaan kaikesta..siis aivan kaikesta. Niin just miehet, k-a-i-k-e-s-t-a.
Oon vältellyt pidempi aikaista ehkäisyä yli 10 vuotta. Jäi niin hirvittävät traumat hormonaalisesta ehkäisystä aikoinaan, että olin jo sillä asenteella ettei minulle sopivaa ehkäisymenetelmää löydy. Nyt päätin antaa mahdollisuuden kuparikierrukalle. Tätä varten tuli varata aika ehkäisyneuvolaan omalle terveysasemalle. Siellä jutellaan terveydenhoitajan kanssa erilaisista ehkäisyvaihtoehdoista ja täytetään kaavake missä kysytään mm. kuukautisista ja seksielämästä. Kaavakkeessa on myös kohta jossa kysytään rintojen tutkimisesta. En yleensä arkaile puhua mistään tai nolostu vastailla tuon tyyppisiin kyselyihin, mutta tuon myöntäminen etten sitä tee jotenki nolotti. Olenhan jo tän ikäinen, aikuinen nainen..äiti..mun pitäisi olla vastuullinen ja huolehtia terveydestäni itseni ja lasten takia.
Lääkäri hyväksyi suunnitelmamme kuparikierrukasta. Sen asennus tapahtuisi kuukautisten aikana. Ensimmäinen kerta on ilmainen ja ehkäisyn teho kestää 5 vuotta. Jälkitarkastuksessa tulisi käydä 3kk kuluttua asennuksesta. Ja rehellisesti, ai hel..että sen laittaminen sattui. Vatsa oli monta päivää kipeenä ja särkylääkettä sai vedellä iha huolella.
No takas niihin rintoihin..kun pääsin kotiin niin tietysti heti ensimmäisenä tutkin ne. Olin pannut aikasemmin merkille vasemmassa rinnassa hieman oudon "patin". Pohdin hetken että onko tää nyt vaan liioittelua ja netin syövereistä etsin tietoa ja kuvia milloin pitäisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Mulla oli kuitenkin ollut ihmeellisiä oloja viime aikoina mm. huimausta. Tulin siihen tulokseen ettei tämän asian kanssa leikitä. Maailmassa joka 3. nainen sairastaa rintasyövän. Vaikka selviämisprosentti on suuri varsinkin kun ajoissa hakeutuu hoitoon, mutta silti ei siihen haluaisi edes vihamiehensä sairastuvan. Kävin lääkärissä joka laittoi lähetteen mammografiaan ja ultraääneen.
Odottavan aika on pitkä..en kertonut tästä kuin äidilleni ja muutamalle ystävälleni. Työnsin asian syvälle takaraivoon ja elin elämääni kuin mitään ihmeellistä ei olisi meneillään. Hulluksihan oisin tullut jos oisin miettinyt asiaa kokoajan. Muutenki oli toi loppuvuosi henkisesti ja fyysisesti rankka, oisin lamaantunut täysin jos oisin antanut pelolle vallan. Tutkimusajan lähestyessä huomasin, että välillä mietin mitä jos sieltä löytyykin jotain. Mitä mulle käy ja ennenkaikkea lapsille. En mä ole vielä valmis lähtee eikä mulla ole aikaa nyt olla sairas ja heikko.
Olin kuin peura ajovaloissa kun saavuin sairaalaan. Inhoan sairaaloita. Mietin kuinka kurjaa olla täällä yksin, tälläsinä hetkinä sitä kaipaa toista ihmistä siihen vierelle. Odotustilassa oli vain mummoja. Mietin onko he täällä saman asian tiimoilta ja miksi mä olen täällä noiden vanhuksien kanssa. Tää on mummojen tauti eikä mun ikäisten. Tiedän ettei syöpä ikää katso mutta silti tuntui jotenki niin väärältä.
Menin ensin mammografiaan. Hoitaja oli todella ystävällinen. Hän ohjasi ja kertoi samalla mitä tapahtuu. Hän osasi hyvin rauhoittella, sillä kuvan ottaminen oli niin epämukavaa ja sattui kun rinta puristui laitteessa. Kysyinkin häneltä että miten ihmeessä voidaan kuvata silikonirintoja, eikö ne pamahda rikki tosta puristuksen voimasta. Hän kertoi ettei silloin voida puristaa tietenkään niin kovaa ja tämä vaikuttaa kuvaan niin ettei siitä tule tarkka ja jotain voi jäädä huomaamatta. Taas tuli yksi varmistus lisää siitä etten niitä aio hankkia. Terveys menee kaiken edelle.
Hoitaja pyysi odottamaan aulassa sillä aikaan kun lääkäri katsoisi kuvat ja tarvittaessa pyytäisi lisätutkimuksiin. Jotenkin helpottavaa kun pyydettiin vielä ultraan, nyt nää tutkittais perinpohjin, mutta siinä sängyllä maatessa ja lääkärin tehdessä tukimusta, jokainen sekuntti tuntui minuutilta ja joka kerta kun hän pysähtyi ultralla ja otti kuvan siitä kohdasta, tuntui että koko elämä vilisi silmissä ohi. `Nyt se varmasti löysi jotain, miksi se muuten ottaisi kuvia. Apua. Kenelle mä soitan eka. Mikä se edes ois, hyvä- vai pahalaatuinen. Apua`.
Havahduin lääkärin ääneen: "Ei löytynyt mitään, rinnat ja kainaloiden imusolmukkeet ovat kunnossa."
Huuuuh, mikä helpotus. Heti viestiä äidille ja ystäville; mä oon kunnossa!
Kommentit
Lähetä kommentti