Ruohonjuuri on pitkään ollut yksi lempi kaupoistani. Liikkeeseen astuessa on kuin lapsi karkkikaupassa, niin paljon kaikkea ihanaa mitä tekis mieli ostaa. Ruokapuolelta tulikin hankittua paljon superfoodeja ja rohkeammin kokeiltua uusia tuotteita. Olen haaveillut siirtyväni luonnonkosmetiikkaan jo kauan, mutta en ole uskaltanut ostaa niitä, sillä onhan ne hinnaltaan kalliimpia ja mun iho on niin ongelmainen, että pelottanut jos jääkin purkit käyttämättä. Vaikka järjellä kun ajattelee niin onhan luonnonkosmetiikka iholle paljon parempaa kuin normi kaupan kemikaalimyrkyt.
Juhannusaamuna klo 7 herään viesti ääneen. Viestissä luki että "hae meille töihin". Muistin kuinka olin siitä useaan kertaa haaveillut, mutta elämäntilanne ei antanut myöten. Äkkiä istuinkin toimistolla allekirjoittamassa työsopimusta. Ensimmäinen työpäivä jännitti ihan sikana. Aloitin Hakaniemen myymälässä ja heti ensi hetkestä tuli sellainen olo kuin kotiin olisi tullut. Hyllyjen välejä kulkiessa tajusin kuinka paljon erilaisia tuotteita meillä on, iski pieni paniikki, että miten tulisin koskaan muistamaan nämä kaikki tai osata neuvoo asiakkaille mitään mistä itsellä ei ole kokemusta. Hurmioituneena kuuntelin kun pidempää talossa olleet neuvoivat asiakkaita ja miten paljon he tiesivät tuotteista. Joka päivä opin jotain uutta tuotteista. Reilu kuukauden tein extrana asiakaspalvelijavuoroja. Kampin myymälään vapautui hyllyttäjän paikka. Ei ehkä mun juttu, mutta työ olisi määräaikainen niin ajattelin että kestän sen vaikka pää kainalossa ja saisin hetkeksi suljettua sukulaisten suut valitukselta mun downshiftauksesta. Ystävä oli kyllä ihmeissään tästä mun päätöksestä, mutta sain hänet vakuuttuneeksi siitä, että homma hoituu, dont worry. Perustelin että oon aamuihminen, joten 06 duuniin ei kuulostanut pahalta rastilta ja kaiken lisäksi duunimatka kestää 5min niin tää ois iha piece of cake.
Samoihin aikoihin muutin uuteen asuntoon. Olin väsynyt ja tulin kipeeksi vaikka harvoin offilla olen ollut kipeenä. Huomasin olevani alakuloinen usein. SC orjana alko mun snäpitkin olee vaa pelkkää valitusta. Ei kiinnostanut nähä ketään, ei edes ystäviä. Viikonloppusin nukahdin klo 20. Ei kiinnostanut käydä treffeillä, olin vähä sellasella fiiliksellä että tulkaa himasta hakee jos haluutte nähä. No, voin sanoo, ei kukaan tule! Ahdistuin lisää ku mietin mikä mua vaivaa. Olin ollut niin positiivinen ja iloinen. Nyt olin ku mikäkin mörkö hautautuneena peiton alle. Aloin inhoomaan maanantaipäiviä. Ja mähän olin just se joka ihmetteli miks ihmiset inhoo niitä kun mulle ne oli merkinnyt uutta ihanaa viikkoa. Et jos oot sillo mela otsas ne kandeisko tehä elämälles jotain. Olo tuntui kahlitulta, ihan kuin en olisi enää päätösvallassa omasta elämästä. Ruoskin itseäni lisää miettimällä mikä mussa on vikana kun en pysty "normaaliin" ihmisten elämään käymällä kokopäivätöissä. Tunsin olevani yhteiskuntakelvoton ja tuottaneeni pettymyksen itselleni ja muille.
Hetken tätä pähkältyäni ystävän kanssa ymmärsin että olen niin henkeen ja vereen asiakaspalvelija sekä inhoan ruutineja, siksi tämä työ saa mut voimaan pahoin. Vaikka meillä on hauskaa töissä työkavereiden kanssa ja viihdyn siellä erittäin paljon, niin se ei vaan riitä. Tarvitsen asiakaskontakteja. Tarvitsen, että saan neuvoa, jutella, pohtia, auttaa asiakkaita. Tarvitsen aamu ja iltavuoroa, viikonloppuja. Koko elämäni olen tehnyt vuorotyötä. Kyllästyn niin nopeasti, että normi duuni, kotielämän ja koulun lisäksi olen tehnyt promoja koska tarviin vaihtelua ja matkustelua. Olen levoton sielu, aina pitää olla jotain meneillään.
Nyt olen yrittänyt muokata päivääni töissä niin etten teekkään asioita samassa järjestyksessä vaikka ne kaikki tietyt jutut mun on tehtävä ennen klo 9. Kuuntelen samalla musiikkia, että saisin ajatuksia pois työstä. Paljon, niin paljon positiivista tässä työssä on. Tunnen nyt meidän kosmettiikkaosaston tuotteet. Oma kotikin alkaa olee täynnä kaiken maailman purkkeja ja täytyy sanoo että toimii! En enää ikinä osta muuta kuin luonnonkosmetiikkaa.
Vaikka nyt en ole se paras versio itsestäni niin tiedän että pääsen loistamaan kun saan vaihtaa työnkuvan takaisin asiakaspalveluun. Enään 26 työpäivää jäljellä..mä kestän sen!
Juhannusaamuna klo 7 herään viesti ääneen. Viestissä luki että "hae meille töihin". Muistin kuinka olin siitä useaan kertaa haaveillut, mutta elämäntilanne ei antanut myöten. Äkkiä istuinkin toimistolla allekirjoittamassa työsopimusta. Ensimmäinen työpäivä jännitti ihan sikana. Aloitin Hakaniemen myymälässä ja heti ensi hetkestä tuli sellainen olo kuin kotiin olisi tullut. Hyllyjen välejä kulkiessa tajusin kuinka paljon erilaisia tuotteita meillä on, iski pieni paniikki, että miten tulisin koskaan muistamaan nämä kaikki tai osata neuvoo asiakkaille mitään mistä itsellä ei ole kokemusta. Hurmioituneena kuuntelin kun pidempää talossa olleet neuvoivat asiakkaita ja miten paljon he tiesivät tuotteista. Joka päivä opin jotain uutta tuotteista. Reilu kuukauden tein extrana asiakaspalvelijavuoroja. Kampin myymälään vapautui hyllyttäjän paikka. Ei ehkä mun juttu, mutta työ olisi määräaikainen niin ajattelin että kestän sen vaikka pää kainalossa ja saisin hetkeksi suljettua sukulaisten suut valitukselta mun downshiftauksesta. Ystävä oli kyllä ihmeissään tästä mun päätöksestä, mutta sain hänet vakuuttuneeksi siitä, että homma hoituu, dont worry. Perustelin että oon aamuihminen, joten 06 duuniin ei kuulostanut pahalta rastilta ja kaiken lisäksi duunimatka kestää 5min niin tää ois iha piece of cake.
Samoihin aikoihin muutin uuteen asuntoon. Olin väsynyt ja tulin kipeeksi vaikka harvoin offilla olen ollut kipeenä. Huomasin olevani alakuloinen usein. SC orjana alko mun snäpitkin olee vaa pelkkää valitusta. Ei kiinnostanut nähä ketään, ei edes ystäviä. Viikonloppusin nukahdin klo 20. Ei kiinnostanut käydä treffeillä, olin vähä sellasella fiiliksellä että tulkaa himasta hakee jos haluutte nähä. No, voin sanoo, ei kukaan tule! Ahdistuin lisää ku mietin mikä mua vaivaa. Olin ollut niin positiivinen ja iloinen. Nyt olin ku mikäkin mörkö hautautuneena peiton alle. Aloin inhoomaan maanantaipäiviä. Ja mähän olin just se joka ihmetteli miks ihmiset inhoo niitä kun mulle ne oli merkinnyt uutta ihanaa viikkoa. Et jos oot sillo mela otsas ne kandeisko tehä elämälles jotain. Olo tuntui kahlitulta, ihan kuin en olisi enää päätösvallassa omasta elämästä. Ruoskin itseäni lisää miettimällä mikä mussa on vikana kun en pysty "normaaliin" ihmisten elämään käymällä kokopäivätöissä. Tunsin olevani yhteiskuntakelvoton ja tuottaneeni pettymyksen itselleni ja muille.
Hetken tätä pähkältyäni ystävän kanssa ymmärsin että olen niin henkeen ja vereen asiakaspalvelija sekä inhoan ruutineja, siksi tämä työ saa mut voimaan pahoin. Vaikka meillä on hauskaa töissä työkavereiden kanssa ja viihdyn siellä erittäin paljon, niin se ei vaan riitä. Tarvitsen asiakaskontakteja. Tarvitsen, että saan neuvoa, jutella, pohtia, auttaa asiakkaita. Tarvitsen aamu ja iltavuoroa, viikonloppuja. Koko elämäni olen tehnyt vuorotyötä. Kyllästyn niin nopeasti, että normi duuni, kotielämän ja koulun lisäksi olen tehnyt promoja koska tarviin vaihtelua ja matkustelua. Olen levoton sielu, aina pitää olla jotain meneillään.
Nyt olen yrittänyt muokata päivääni töissä niin etten teekkään asioita samassa järjestyksessä vaikka ne kaikki tietyt jutut mun on tehtävä ennen klo 9. Kuuntelen samalla musiikkia, että saisin ajatuksia pois työstä. Paljon, niin paljon positiivista tässä työssä on. Tunnen nyt meidän kosmettiikkaosaston tuotteet. Oma kotikin alkaa olee täynnä kaiken maailman purkkeja ja täytyy sanoo että toimii! En enää ikinä osta muuta kuin luonnonkosmetiikkaa.
Vaikka nyt en ole se paras versio itsestäni niin tiedän että pääsen loistamaan kun saan vaihtaa työnkuvan takaisin asiakaspalveluun. Enään 26 työpäivää jäljellä..mä kestän sen!
Kommentit
Lähetä kommentti