Siirry pääsisältöön

Shittysunday

Tiedättekö sen fiiliksen kun on vaa jotenki vaikeeta ittensä kanssa. Mikään vaate ei tunnu mukavalta päällä eikä näytä hyvältä. Hiukset ei asetu niinkuin haluat ja meikki menee ihan päin honkia vaikka kuinka tekisit mitä niin olo on kuin petolinnun perseellä ja peilistä tulee sun pahin vihollinen. Tollasina päivinä sitä haluu vaan jäädä kotiin, käpertyy peiton alle ja rypee itsesäälissä.
Oisin niin tehnytkin, mutta nyt on mun lapsiviikko joten uloshan se oli mentävä. Käytiin kirppiksellä moikkaa kavereita ja vähän kierreltiin kauppoja. Mun ois tehny niin mieli vaan kiukutella ja kävellä tuolla vihanen ilme päällä mutta en vaan pystynyt. Pyrin joka päivä sanomaan jonkin kohteliaisuuden tuntemattomalle ihmiselle tai auttamaan jollain tapaan. Tänään se oli niinkin yksinkertainen juttu kuin ärrällä olin ostamassa kahvia niin siihen tuli nainen myös säätämään omaa kahviansa. Ojensin hänelle maidon ja mukiin kannen. Perushomma mutta hän meni niin hämilleen siitä, oli ihan että wau ja kiitteli ystävällisyydestä. Toivotin hänelle vielä aurinkoista päivää..se ilme ois pitäny saada ikuistettua. Pisti kyllä miettimään että kuinka kiireisiä me ihmiset nykyään ollaan vai onko vaan käytöstavat unohtuneet kun noinkin pieni ele saa noin hämilleen. Anyways..kerroin mun 5v tytölle rehellisesti mun olosta. Kuinka voi noin pieni olla niin empaattinen? Tokaisi vaan että " äiti näytät kyllä mun mielestä kauniilta mutta mennään vaan kotiin niin sulle tulee parempi mieli".
En tiedä tuliko parempi mieli mutta ei ainakaan ahdistanut enään ku sai olla "piilossa". Musat soimaan ja tuli sitten tehtyy kevätsiivous. Vaihdettiin vähän järjestystä, eikö se meinaa jotain uuden ajan alkua?
Lämmitettiin vielä sauna ja sipaistiin ruusu-hunajaa ihoomme, mikä löytyi kaapin perukoilta siivouksen yhteydessä.
Vaikka se kiukkuinho vieläkin vähän yrittää puskea (loppuukohan se tasan klo 00:00?) niin täytyy olla hyvillään että sellanen olo tänään oli sillä ois toi siivous muuten jäänyt :)

Hassut naamat pitää käydä läpi ennen nukkumaan menoa, hihi :). Hyvää yötä!


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihan wonder womanina

Jalat tutisee. Pitkästä aikaa tunnen ylpeyttä itsestäni. Tein jotain mitä en olisi uskonut saavuttavani koskaan. 180 kg!! -satakahdeksankymmentä kiloa! Sen verran oli tämän aamun treeneissä kiekkoja jalkaprässissä. Palkkasin itselleni valmentajan toukokuussa, koska tuntui siltä että tarvitsen piiskuria, jonka avulla saan urheilun takas elämääni rutiiniksi. Motivaatio meni uupumuksen myötä..tai no..halua kyllä oli, mutta pään sisäinen ruoskinta ja tekosyyt sai mut saamattomaksi. Tiesin ja tunsin joka solulla kuinka huono olo valtaa kehoa kun en treenaa, mutta silti suklaa ja netflix vei voiton. Ne jotka seuraa mua snäpissä, näki ne mun joka viikkoiset dietti aloitukset ja aina se homma meni puihin, viimeistään keskiviikkona. En vaan ollut valmis ja en ole täysin vieläkään, mutta tässä opetellaan sitä armollisuutta ja nyt tärkein asia on saada treenit kulkee 4/vkossa. Johnin löysin vähän niinkuin vahingossa. Mun fb feediin lävähti mainos Selkrig performance unitista ja heidän tarj...

Lonna

Miten voi olla, että olen asunut koko ikäni stadissa ja en ole koskaan kuullut Lonnasta? Toisaalta tää on ihanaa, että näinkin pieni kaupunki kuin Helsinki, yllättää positiivisesti joka kesä. Lonna sijaitsee vain 1,5 km päässä Kauppatorilta, ja sinne pääsee lautalla 10 minuutissa. Pikkuinen saari, vain 150m pitkä, mutta niin ihana ja tunnelmallinen, mä olin myyty samantein. Lonnassa on kahvila ja vohvelibaari, oi nam! Ravintolassa on tarjolla saaristolaisruokaa, hyödyntäen kotimaisia raaka-aineita ja lähituotantoa. Lisäksi löytyy tilausravintola, jossa järjestetään mm. häitä. A:lle vaan tiedoksi, että tiedän nyt missä meidän häitä tanssitaan ;) haha. Lonnaan valmistui uusi rantasauna, jossa pääsee saunomaan 16 € hintaan, huom!- alle 12v ilmaiseksi. Mä eksyin Lonnaan yhdessä lasten kanssa. Siellä järjestettiin SNADI LONNA tapahtuma. Tuolloin oli luvassa taidetta ja kalliopiirustuksia. Ohjaajia oli tarpeeksi monta lapsi määrään nähden (ryhmään mahtuu 2...

Valehtelevia sikojako tää maailma täynnä

Mun piti kirjoittaa sivistyneesti ja asiallisesti mutta nyt en voi säästellä sanoja. Joten kaikki mielensäpahoittajat ja kukkahattutädit voi lopettaa lukemisen tähän. Ja huom, tää on vain mun tän hetkinen mielipide. Avautuminen..mut jos tää saa jonku tuntee piston sydämessään ni good. En voi ku ihmetellä tätä nykymenoa parisuhteissa ja deittailussa. Jengi kusettaa ja pettää minkä kerkiää ja ulospäin ollaan niin onnelllista, ai että. Mikä hitto siinä on ettei aikuisilla ihmisillä ole sen verran munaa sanoa asioita suoraan ja olla rehellisiä toiselle ihmiselle. Ennemmin tai myöhemmin valheet paljastuu, tavalla tai toisella. Jos sä oot niin v*tun fucked up ettet tiedä kuka oot ja mitä haluut sun elämältä ja parisuhteelta niin kannattaisko ottaa se aika sitten itsensä tutkiskeluun eikä ketään kolmatta osapuolta siihen hillumaan. Pettämisestä on tehty niin helppoa. Ei tarvii edes kotoota poistua kun somen kautta voit ottaa yhteyttä ihan kehen vaan. Jos oma kumppani ei saa viisaria värähtä...