Harvoin seuraan tv:stä mitään tiettyä ohjelmaa. Kun olen yksin kotona, on tv päällä ihan muuten vaan. Parin päivän sisällä on korviin sattunut muutamasta ohjelmasta samantyyppinen huomio siitä kuinka suomalaiset eivät osaa ottaa kehuja vastaan. Kehut vaikka frendis hienoa paitaa niin vastaus siihen yleensä on; " ai tää vai, tää on jo vanha riepu". Itse myönnän että olen ihan sairaan huono ottaa kehuja vastaan. Kisojen jälkeen tuli paljon onnitteluita ja kehuja siitä kuinka upealta näytin. Suurimmaksi osaksi olen vastannut niihin, että kiitos mutta en ollut tyytyväinen kuntoon. Siis mikä hitto mua vaivaa? Miksi en voi vaan sanoa kiitos. Vähättelemällä toisen kehua joka aivan sata varmasti tulee ilman mitään taka-ajatuksia, dissaan päin naamaa vastaamalla takas noin. Se ei kuitenkaan ole tarkoitukseni.
Suomalaisten suusta harvemmin kehuja kuulee. Vaikka sanotaan että me ollaan rehtiä kansaa niin miksi rehellinen kehu ja positiivinen palaute on niin vaikea sanoa. Se ei ole kuitenkaan keneltäkään pois. Kehun sanoja kertoo oman mielipiteensä/tunteensa mikä on siis oikein ja kehun vastaanottaja saa hyvän mielen. Eli win-win tilanne.
Sain jokin aika sitten olla mukana aivan ihanassa hyvän mielen promossa. Maanantaiaamun iloksi jaoimme suklaata Ruttopuistossa. Puihin oli laitettu roikkumaan suklaalevyjä ja puut oli koristeltu valoin sekä pom-pomein, sellainen puutarhajuhla meininki. Samuel oli kitaransa kanssa laulamassa. Suklaalevyissä oli tekstejä mm. " olet mahtava tyyppi " ja " näytät hyvältä tänään ". Lähestyin ihmisiä sanomalla näitä lauseita heille. Se loiste mikä heidän silmiin tuli, oli jotain todella mieletöntä. Muistan kuinka yksi nainen häkeltyi niin mun sanoista, että halusi halata mua. Silloin mietin, että miten vähän me kuullaan kehuja kun ihmisten reaktio oli tuollaista.
Tänään maailmalta on tullut taas ikäviä uutisia. Yksi ihminen ei pysty suuriin ihmeisiin, mutta jos jokainen aloittaa pienillä teoilla niin purosta kasvaa joki. Jaetaan hyvää mieltä ja lähimmäisen rakkautta kehumalla ja auttamalla toisia. Enemmän rakkautta, vähemmän vihaa. Hymy ruuhka bussissa voi pelastaa jonkun päivän, viereisen treenaajan tsemppaaminen jumppatunnilla, vastaantulijan vaikkapa makeen takin kehuminen, ihan mitä vaan. Jaetaan hyvää, jookos? Haastanki nyt teidät viikon ajan tekemään jotain tällaista hyvää.
Peace&Love xoxo

Kiitos ilon jakamisesta <3
VastaaPoistaOlen miettiny aivan samaa!
- Veera