Ette voi uskoo kuinka paha olo mulle tuli tosta edellisestä blogitekstistä kun en saanut päättää sitä positiivisesti. Tuntu että mielen lisäksi kehokin reagoi, oksetti. En yhtään ihmettele että ihmiset voivat pahoin niin henkisesti kuin fyysisesti jos elämänasenne on negatiivinen. Oon viime vuosina oppinut kuinka kannattaa poistaa kaikki negatiivista energiaa lietsovat tyypit elämästä. On tosi kuluttavaa ja raskasta hengailla sellaisten ihmisten parissa. Mä uskon ihmisten hyvyyteen ja rehellisyyteen. Lähtökohtaisesti siis. Se on sitten asia erikseen jos omalla käytöksellään sen luottamuksen menettää. Aika pitkälle myös ymmärrän ja joustan, mutta sitten kun on saanut tarpeeksi niin muuri on kyllä vedetty niin ylös ettei se taida sieltä laskea enää kyseisen tyypin kohdalla. Joku joskus sanoi mulle että uskon avulla ihminen nousee aamulla ylös sängystä. En tarkoita nyt uskoa jumalaan vaan uskoa parempaan, uskoa huomiseen, ihmisiin, elämään..vaikka tähtiin. Mun lapset on ollut surullisia nyt. Ei koko aikaa mutta välillä, hetkittäin. Oon käynyt pitkiä keskusteluita siitä kuinka päivän aikana voi tulla ikäviä asioita vastaan mistä tulee paha mieli mutta illalla olisi hyvä mennä nukkumaan niin että ollaan kuitenkin ns. plussan puolella. Ehdotin että teemme sellaisia itsearviointilomakkeita, jossa siis on iloinen naama, vakava naama ja surullinen naama. On ollut ihana huomata yhdessä lasten kanssa kuinka se päivä on sittenki päättynyt iloiseen naamaan. Ennen tätä saattoivat jäädä vellomaan niihin ikäviin tunteisiin. Postiivisen asenteen elämään mä haluun heille opettaa. Uskon huomiseen. Siihen että virheitä sattuu mutta niistä pääsee yli. Sen että elämä on lahja ja siitä tulee nauttia joka päivä. Kun ihminen on onnellinen niin se huomaa arjen pienetkin asiat jotka saa hyvällä mielelle. Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Jos olet onneton, niin katso peiliin ja ala tekemään sellaisia asioita jotka saa sut onnelliseksi. Kerää ympärillesi ihanan positiivisia ja elämäniloisia ihmisiä. <3 <3 <3 <3
Jalat tutisee. Pitkästä aikaa tunnen ylpeyttä itsestäni. Tein jotain mitä en olisi uskonut saavuttavani koskaan. 180 kg!! -satakahdeksankymmentä kiloa! Sen verran oli tämän aamun treeneissä kiekkoja jalkaprässissä. Palkkasin itselleni valmentajan toukokuussa, koska tuntui siltä että tarvitsen piiskuria, jonka avulla saan urheilun takas elämääni rutiiniksi. Motivaatio meni uupumuksen myötä..tai no..halua kyllä oli, mutta pään sisäinen ruoskinta ja tekosyyt sai mut saamattomaksi. Tiesin ja tunsin joka solulla kuinka huono olo valtaa kehoa kun en treenaa, mutta silti suklaa ja netflix vei voiton. Ne jotka seuraa mua snäpissä, näki ne mun joka viikkoiset dietti aloitukset ja aina se homma meni puihin, viimeistään keskiviikkona. En vaan ollut valmis ja en ole täysin vieläkään, mutta tässä opetellaan sitä armollisuutta ja nyt tärkein asia on saada treenit kulkee 4/vkossa. Johnin löysin vähän niinkuin vahingossa. Mun fb feediin lävähti mainos Selkrig performance unitista ja heidän tarj
Kommentit
Lähetä kommentti