DS

Joo, ei kyl nyt mee hommat ihan niin kuin mietin kesän alussa. Mut tätä tää elämän on, asioita tapahtuu ja sit pistetään uudet tavoitteet pystyyn. Tosiaan menin sitten mukavassa hiprakassa viime viikonloppuna Ilosaaressa ottaa yhden random miehen kaa leikkimielistä matsia. Juteltiin thaiboxingista ja yhtäkkiä aletaan sparraamaan. Mun oikee jalka sai sen verta voimakkaan tällin että en pystynyt kävelee ja ilta meni ensiavussa. Jalka on siis edelleen kipeä, eikä mitään toivoo että pääsis treenaamaan. Onneks ei sentään murtunut. Tekevälle sattuu, ei siin mitään mutta koht alan paisuu ku pullataikina näillä syömisillä jos liikkuu en ala päästä. Se o kyl kumma juttu että heti ku syön vähä jotain roskaa niin himo jää päälle. Jos treenais niin ei sitä haluu pilaa fressiä oloa millään shitillä ruualla. Peukut pystyyn että jalka tokenis kohta kun toi treenipäivä-tapahtumakin Narinkkatorilla lähestyy uhkaavasti. Mähän niin uhosin että 3tonnia paukkuu cooperis. Öhöm, eipä taida, kun kesän juoksuk

2 viikkoa sitten palasin Suomeen. Ahdisti jo Dameis kun vaihdettiin konetta mut tääl iski ihan järkky kultturishokki. En tiennyt miten päin olisin. Olin ihan pihalla ja pitkä matkustaminen myös väsytti. Katoin porukkaa tääl ja mietin että ei hitto miten ankee meno. Läheisten puhuessa mulle, en tajunnut mitään, pää oli ihan tyhjä. Tuntu kuin olisin ollut pelkkä kuori, typötyhjä sisältä. Paljon ihmisiä, kenelle olin luvannut aikaani. En vaa saanut itestäni irti että ois kiinnostanut nähä tai ees vastaa viesteihin. Tuntu että sydän itkee verta, enkä saa henkeä. 2 yötä ehin olla Stadis ku lähin RMJ:n duunii. Mietin miten jaksan täs olos, mut se menikin tosi iisisti. Ihmisiä joka puolella ja meteliä. Tuli jotenki turvallinen ja kotoisa olo, ihan ku Bangkokis. Takas stadii ja ahistus iski päälle. Treenaaminenki tuntu tosi oudolta. Sain kuulla haukut läheiseltä ihmiseltä kuinka oon huono äiti ja ihminen. Mietin, miks mä oon tääl ku ei tunnu hyvältä. Negatiivista energiaa niin paljon ilmassa.